|
|
|||
|
30.06.2009 - 23:02
Vähän on päivitykset taas unohtuneet, hups, kun on niin kovasti kaikenlaista uutta meidän "fantastic fourin" kanssa. Uusina juttuina edelliseen päivitykseen, kiinteää syödään jo, extrahyvän sään ansiosta ollaan ulkoiltu jo reippaasti jo juostaan, leikitään, muristaan, painitaan ja haukutaan, ja ollaanpa tutustuttu Miisa-tätiin ja Jaska-enoonkin. Ja sitten kuvia.
21.06.2009 - 17:34
Juhannuspäivänä 3 viikkoa täyttänyt pentulauma on juhannuksen pyhinä harrastaneet. Aktiviteetteihin on kuulunut:
Lasten touhut on vielä vähän kuin hidastettua elokuvaa katselisi, mutta yritystä kyllä riittää. Oikeasti on kyllä pureskeluiden ja söpöstelyjen lisäksi edelleen ahkerasti heiluteltu häntää, opeteltu haukkumista ja murinoita sekä törinöitä ja vikinöitä. Kynsienleikkuut toki alkaa olla hanskassa, osan mielestä se on ihan piece of cake ja sitten parin lapsen mielestä moinen on ihan tyhmää hommaa. Juhannuspäivän aamun tunteina pentueen pienin, "Minimuikku" nukkui pois, joten lapsilauma käsittää enää neljä kakaraa. Täällä ollaan haikein mielin, mutta keskitytään nyt näiden neljän eloisan pikkupalleron edesottamuksiin. Siinäkin riittää hommaa, nimittäin. 16.06.2009 - 08:05
Kaksiviikkoiskuvia räpsittiin lauantaina. Pikku muikkuset on saaneet jo silmät, joilla melkein jo näkee (ovat hyödyksi ainakin sen erottamisessa, onko kyseessä oma rakas-äiti-tissibaari vai tyhmä mummo-hoitotäti-lässyttäjä). Kävelyharjoittelut on aloitettu, samoin haukku- ja murmutusopettelu (ne on tosin vielä niin säälittäviä yritelmiä että aiheuttavat allekirjoittaneessa sellaisen "vooikuinkaseonsöpö"-lässynlää- reaktion). Ainiin, ja hännänheilutuksia on ollut nähtävissä! Itseasiassa eräs herra, pojista isompi, on niin innostunut kävelyharjoitelmista että kaksiviikkoiskuva on lähinnä suttua.
Tessalla oli tikkienpoisto maanantai-iltana, ja minä jäin kotiin lapsukaisten kanssa. Ensin pidettiin kävelyharjoittelutuokio.
Sit vaan muutenvaan söpöiltiin.
Niin, ja sit tuli äippä kotiin lekurista. Jälleennäkeminen oli aika suloinen <3
07.06.2009 - 17:25
Kuviakuvia, niitähän te vingutte kuitenkii ;) Muikut:
Ihan tasapuolisuuden nimissä piti räpsiä muustakin porukasta kuvia, kun vaihteeksi sääkin oli kaunis.
Toki nyt kun elämä on yhtä pentulakanoiden pyykkäämistä, niin muu perhe osallistuu siihenkin, ei tarvi tädin yksinään pyykkäillä.. Niin ja ne ihanat pikku apurit..
Mut pääasia kai että touhutaan porukalla :) |
Kirjoittaja
LINKKEJÄ
PINSERIKENNELEITÄ
MUUT KAVERIT JA TUTUT FOORUMIT RUUAT, TARVIKKEET
• PROformance (tätä meillä syödään) |
||